Hips hei!
Viime kirjoituksessa lupasin, että seuraava (eli tämä) teksti käsittelee vähän tätä sairautta mikä mulla on, eli emfyseemaa.
Emfyseema tunnetaan myös nimellä keuhkolaajentuma. Mitä se sitten tarkoittaa?
Kyseessä on krooninen keuhkosairaus, jossa keuhkorakkuloihin tulee vaurioita.
Keuhkorakkuloiden tehtävänä on elimistön kaasujen vaihto.
Tupakointi on yksi suurimmista riskitekijöistä (tauti voi toki olla myös synnynnäinen) miksi keuhkorakkulat alkavat "poksahtelemaan". Kun näin tapahtuu, keuhkorakkuloiden väliseinämät tuhoutuvat ja keuhkojen ilmapitoisuus kasvaa (mikä ei siis ole mitä ilmeisimmin hyvä juttu).
Keuhkolaajentuma liittyy usein eriasteisena krooniseen keuhkoputkentulehdukseen ja tupakoinnin jatkuessa keuhkot alkavat vaurioitua enemmän (hiussuonirakenne tuhoutuu ja elimistön hapen saanti vaikeutuu entisestään). Tämä sitten saattaa pahentua vaikeaksi, krooniseksi keuhkoahtaumataudiksi (COPD).
Mutta ei sen enempää tuosta ahtaumataudista, meiksi kulkee toistaiseksi tolla laajentuma diagnoosilla.
Tupakoinnin lopettaminen ainakin hidastaa keuhkorakkuloiden tuhoutumista.
On kuitenkin hyvä muistaa, että keuhkorakkulat eivät ole uusiutuva luonnonvara elimistössämme, eli ne eivät kasva sinne vuosien saatossa takaisin.
Ja vaikka tupakoinnin lopettaminen hidastaa taudin etenemistä, ei se ole autuaaksi tekevä asia.
Omakohtainen kokemus on, että taudin eteneminen hidastuu, henki alkaa kulkemaan himpun verran paremmin ja vointi jonkin verran kohenee. Mitä nyt pinnaa kiristää, kun ei voi tupakoida.
Meikäläisen kohdalla eletään toivossa, että tauti on todellakin hitaasti etenevää sorttia, mutta jonain päivänä se varsinainen alamäki alkaa. Tärkeintä on liikkeessä pysyminen ja terveelliset elämäntavat.
Mistä se sitten meikäläiselle on tullut?
Joo, tupakointi on todellakin se suurin altistava tekijä kys. sairaudelle, JOS ikää alkaa olemaan 50-60 vuotta ja elämästään on polttanut sellaiset 20-40 vuotta.
No, meikäläinen ei ole 3 -vuotiaana vielä istunut hiekkalaatikon reunalla nortti huulessa, joten ei ihan päde meikäläiseen. Toki, on se tupakointi varmasti edesauttanut asiaa, ei sitä käy kieltäminen.
Tauti voi myös johtua perinnöllisestä aineenvaihduntasairauksesta, eli Alfa1-antitrypsiinin puutoksesta. Alfa1-antitrypsiinin puutos voi altistaa keuhko-ja maksasairauksille.
Multa on tää Alfa1-antitrypsiini testattu ja kyse ei ole senkään puutoksesta.
Joten mistä tää emfyseema on sitten tullut? Who knows.
Sitten vielä se viimeinen tärppi tästä sairaudesta:
Siihen ei ole olemassa parannuskeinoa!
(Paitsi sitten se keuhkonsiirto...)
Siinäpä kaikki tällä erää.
Tekstejä on vähän lainailtu ja muokkailtu omalle tyylille sopivammaksi seuraavilta sivustoilta:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Keuhkolaajentuma
http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=ltt00677
http://www.kaypahoito.fi/web/kh/suositukset/suositus?id=hoi06040
http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=suo00032
http://www.duodecimlehti.fi/web/guest/arkisto?p_p_id=Article_WAR_DL6_Articleportlet&p_p_action=1&p_p_state=maximized&viewType=viewArticle&tunnus=duo99770
Seuraavassa kirjoituksessa on sitten jotain vähän hilpeämpiä juttuja luvassa. :)
Loppukevennys kuva:
Stay tuned and stay strong!
E
Hoh hoijaa, viime kirjoittelu kerrasta on taas (!) vierähtänyt pieni tovi.
Yritän parantaa tapani ja jatkossa kirjoitella hieman useammin.
Juttua riittäisi toisinaan todella paljon, mutta jostain syystä kaikkien asioiden kirjoittaminen sitten tänne on toisinaan olevinaan kovin työlästä...syystä tai toisesta.
Noh, jonkun verranhan tässä on taas ehtinyt tapahtua pienen ihmisen elämässä.
Viime kirjoituksessa höpöttelin tuosta mun hölkkä innostuksesta. Innostusta olisi edelleen, mutta oon nyt päättänyt tyynesti jättää hölkkäämiset jonnekin hamaan tulevaisuuteen ja pidättäytyä vaan tuossa kävelyssä. Siinäkin tuntuu olevan joinain päivinä ihan tarpeeksi urheilusuoritusta itselle.
Salilla oon edelleen rampannut parhaani mukaan 3-4 kertaa viikossa.
Edistystä on tapahtunut, vaikka välillä tuntuu sille, että kun peilistä katsoo niin ei tunnu tapahtuvan mitään.
Mutta huomaahan sen sitten salilla kun pystyy laittamaan lisää vastusta.Hieno fiilis kyllä, kun miettii, että on tavallaan lähtenyt nolla tasosta ja nyt sitten mennään jo ihan kiitettävissä lukemissa oman mittapuun mukaan.
Massaa on tullut, joulukuussahan sitä painoa oli se 49 kiloa, nyt sitä on suurinpiirtein se 54 kiloa. Vähän harmitti viime punnituksen jälkeen, ettei se vaaka näyttänyt enempää, mutta onhan se hidaskin kehitys parempi kuin ei kehitystä laisinkaan.
Noin pari viikkoa sitten käytiin Herra X:n kanssa Pietarissa 4 päivän reissulla. Oli kyllä tosi siisti reissu! Jos joku siellä ruudun takana on miettinyt, että kannatisiko sitä harrastaa itänaapurin matkailua ja käydä juuri Pietarissa niin suosittelen. Loppupeleissä ei se ole hirveän kallis kaupunki (kun vähän katsoo missä syö ja shoppailee) ja nähtävää riittää todella paljon. Hieno kaupunki ja jos joskus tulee tilaisuus käydä uudestaan niin varmasti lähden. :)
Toissapäivänä mulla oli nyt se kauan odotettu aika sinne Helsinkiin erilaisiin kokeisiin, vähän tätä mun tilanteen kartottamista ja sitä elinsiirtolistalle laiton funtsailua.
Listallahan mulla oli verikokeet, ekg, sydämen ultra, keuhkokuvat, 6 minuutin kävelytesti ja sitten oli spirometria sekä diffuusiokapasiteettikokeet.
No, kaikkihan meni ihan hyvin. Sydän ei oo keuhkojen huonon tilanteen vuoksi mitenkään ylikuormittunut, mulla on kuulemma iso maksa (jeeeeees!) ja kävelytesti meni tosi hyvin (755m kuudessa minuutissa).
Lääkäri sitten avautui aiheesta keuhkonsiirtoleikkaus ja, että mun tilannetta seurataan toistaiseksi puolen vuoden välein, koska oon vielä sen verta hyvässä kunnossa.
Tässä kohtaa mulla oli vähän sellainen, että aijaa olo. Mutta toisaalta, tiesinhän miä sen, että omilla keuhkoilla mennään niin pitkälle kuin voidaan jo sen helmikuisen puhelinpalaverin jäljiltä.
Eniten mua alkoi kuitenkin kyrsimään suoraan sanottuna, kun se lääkäri tuumasi, etten näytä sairaalle vaikka mun puhalluskokeiden tulokset on tosi huonot. Ja toinen lausahdus, mikä sai mun niskavillat vihasta nousemaan pystyyn oli "Sä et vielä edes tiedä miltä se tuntuu kun on ihan oikeasti sairas".
Totta toisaalta, en mä tiedä miltä se tuntuu, kun päääsee sata metriä eteenpäin ja kuulostaa ihan Darth Vaderilta, kun henki ei kulje. Mutta kyllä mä tiedän sen, että en mä vuosi sitten ollut näin paskassa kunnossa. Huonoja päiviä on enemmän kuin hyviä, joka päivä tuntuu ettei happi kulje läheskään niin hyvin kuin se on joskus kulkenut. Joka päivä.
Oon saanu muutenkin viime aikoina aikalailla osakseni tätä "Et sä näytä sairaalle!" "Sä pystyt mihin vaan näköjään ihan hyvin..." "No, onks susta muka tuntunu ny sit niin pahalle?"
Sen siitä sitten saa kun yrittää kaikin voimin pitää nää paskat keuhkot vielä toiminnassa liikkumalla, että alkaa pään aukomista tulemaan suunnasta ja toisesta... Kyllä, mulla on sairaus mikä ei TOISTAISEKSI näy päälle päin.
Mutta ei se mitään, en mä taida olla sairas vaikka keuhkokuvat ja puhaltelukokeet näyttääkin muuta. Niin kauan kun jaksan käydä lenkillä (jotenkin), salilla (jotenkin) ja selviän arkipäiväisistä asioista niin en mä ole sairas.
Kiitti taas tästä.
Suhteellisen lyhyestä virsi kaunis tällä erää.
Seuraavalla kerralla skriivailen tästä emfyseemasta, koitetaan vähän valoittaa millainen sairaus kirjoittajalla on.
- E
